Joulusta

Meiän joulu alkoi oikeestaan jo torstaina puurojuhlalla Hemulin luona. Järjestettiin ihan oma joulujuhla aika extempore äkkiä. Ja mukavaa oli. Laulettiin joululauluja,  tehtiin joulukuvaelma (jota lapset sitten leikki) syötiin riisipuuroa ja kaikkia herkkuja. Isommat lapset sitten jatkoivat vielä leikkiä pienten mennessä päiväunille (ja kaks äitiä sai rauhassa viimeistellä joululahjoja...). Oli oikein mukavat joulujuhlat.

1145298.jpg1145307.jpg


Perjantaipäivä kului tavaroita pakkaillen, joulukortteja askarrellen, Teemu lupas aamulla Minjalle että "Äiti voi sitten tehdä sun kaa kortteja..." Teemun "tehdä kortteja" = piirrellä ja laittaa tarroja, Minjan "tehdä kortteja" = maalata, liimata, leikata, laittaa tarroja ja silkkipaperia ja kimalletta ja... ja... ja kaikkea mahdollista mitä sekaisesta askartelukaapista vaan saattaa löytää. Mä en ollut kovin innoissani tästä kun oikeesti ois pitänyt vähän pakkailla, vimeistellä lahjoja ja toki oishan se kiva ees joskus tullla siistiin kotiin reissusta.
Illalla sitten lähdettiin ajeleen kohti mummolaa. Päästiin joskus kahdeksan aikaan lähteen kotoota, leikittiin tonttuja ja vietiin paketteja kummeille. Minjan kummien kaa vaihdettiin viinipullot ja Minja antoi hienon piirrustuksensa jossa oli Myrskypuu. Mikko-kummi ja Apea Meri (kummin avo), Merin koira, käärme, paljon vettä, taivaassa asuva punainen norsu....   ihan harmittaa kun en älynnyt napata siitäki kuvaa.
Matka mummolaan sujui alkuun ihan loistavasti Sara nukahti alkumatkasta ja Minjakin aika pian. Tytöt nukkui samaan aikaan pari tuntia ja sitten Sara heräs. Uudelleen nukahtaminen meinaskin sitten vähän kestää. itse asiassa ei se tainnu kunnolla nukahtaakaan. Ajeltiin tällä kertaa melkeen yhtä soittoa pari pikaista kuskin huoltotaukoa lukuunottamatta. (Plapi pysähdyttiin siinä teiän nurkilla jossain...Korsholm-Mustasaari siinä ainakin luki smile ) Kyllä mä aina välillä Teemulta kysyin että väsyttääkö mut ei sitä väsyttäny. Vasta jossain Nousiaisissa se venytteli siihen malliin että mietin että vaihdettaisko oikeesti kuskia... No ei kuitenkaan enää siinä vaiheessa. Samoin tein se meni nukkumaan kun perille tultiin.

Lauantai menikin sitten matkasta toipuessa. Viiden aikoihin oltiin perillä niin eihän lapset enää nukkumaan alkaneet. Mä valvoin äitin kaa pari tuntia ja menin sitten Teemun kaveriksi nukkumaan. Ei mitään havaintoa milloin Teemu lähti alakertaan, eikä kyllä siitäkään kun joku oli tuonut Saran mun viereen nukkumaan. Päivä meni sillain vähän huomaamatta mä tein kummitytön mattoa valmiiksi, kumma homma kun tilkut oli pääosin valmiina jo joskus loka-marraskuussa niin se   ompelu piti sitten jättää ihan viime tippaan... Minja ei millään meinannu malttaa alkaa päikkäreille vaikka se tosiaan oli hereillä siitä viidestä asti. Illalla käytiin vielä saunassa, tytöt ei kauheesti malttaneet saunoa kun niillä oli niin kiirus leikkimään mummolan mielenkiintoisilla leluilla.

Sunnuntai meni aika samoissa merkeissä kuin lauantaikin. Iltapäivällä lähdettiin kaupan kautta Rauskin (mun sisko) porukan luokse. Kaupassa sain kulutettua melkoisen kauan vaikka kävin "ihan pikaiseen" argh ens vuonna alotan jouluvalmistelut oikeesti jo juhannuksena. Raunan luona syötiin ja pelattiin carcassonea, tytöt kävi esittämässä hienoja tonttutansseja leikkivät tosi ihanasti koko illan. Sara nukahti autoon ja jatkoi untaan aamuun saakka Minja maisteli vähän kinkkua iltapalaksi ja meni sitte aika nopsaan ja nätisti nukkumaan. Mä maistelin vähän enemmän kinkkua (mikä on aika harvinaista kun yleensä en kauheesti ees tykkää kinkusta) enkä meinannu saada nukuttua koko yönä ollenkaan....

Maanantai eli jouluaatto. Ihan outo olo kun ei oo lunta ja on jouluaatto. Kävästiin aamupäivällä Minjan kummien luona. Minja sai auttaa kuusen koristelussa, mummolassa totesikin mummolle tämän pyytäessä apua ettei enää jaksa kun on koristellut jo niin paljon. Koristeli siis myös mummolan kuusen jo perjantaina. Leikattiin Minjan kanssa valkosesta paperista lumihiutale koristeita joulupöytään, tosin ne tais jäädä laittamatta mutta muistin mä osan niistä ripotella Teemun päälle kun se valitti että ei voi tulla joulumieltä kun ei ole lunta (pöh.)
Käytiin saunassa, tosin tytöt ei taaskaan kauaa malttaneet saunoa kun oli kiirus leikkimään. Saunan jälkeen laittelin joulupöytää kuntoon sillä aikaa kun äiti ja isi oli saunassa ja sieltä se joulu-olo jostain hiippaili mieleen.
Ruuan jälkeen öllöteltiin ja sulateltiin. lauleltiin vähäsen ja oltiin ihan rauhassa ennenko joulupukki tuli. Tytöt lauloi joulupukille pari laulua ja jututtivat muutenkin aika hauskasti smile Pukki jakoi osan lahjoista ja jätti osan meiän jaettavaksi kun sillähän on tunnetusti aattona vähän kiirus. Jaa jaa ja mitäs paketeista löytyi... Minja sai uusia pelejä, hihkas jokaisen kohdalla "vau just tätä mä toivoinkin!" ja sitten lasten meikkiä jonka muistaa kertoa ekana kaikille jotka lahjoista kysyvät, kirjoja, pandapipon, vaatteita merinovilla lapaset ja -kypärälakin.... kaikkea ihanaa ja tarpeellista mutta myös sopivasti sellasta höpsötystä. Sara sai kirjan, nuken, leikkiastioita, muumilautaset ja lusikat,  uuden haalarin pupupipon merino villalapaset ja -kypärälakin.... ja hoki joka paketin kohdalla -vaaau avvaaa, vaaauuuu. Mä sain oloasuja, kirjoja, saippuaa, paistipannun sellasta ihanaa.

Tiistai 1. joulupäivä
Öööh.... Mä luin kirjaa. oltiin siis ihan vaan mummolassa ja leikittiin, pelattiin ja luettiin joululahjoja. Ostin  ittelle ja Rauskille pokkareita ja mä sitte innostuin lukeen niitä urakalla, ja kun ei voinut jättää kesken. (Marklundia ja Lehtolaista ensimmäinen huippu, toinen nojooo.) Mutta olipas kivaa lukea kirjaa en ookkaan aikoihin lukenut.

Keskiviikko 2joulupäivä Tapaninpäivä.
....Mä luin kirjaa..... ja käytiin mun mummolassa. Teemu lähti ajeleen kotio Ouluun, auto täynnä tavaraa.

Viimeksi muokattu katinka (Tänään 22:19:05)